LOVEMILLA

Suomalaisen elokuvan festivaali 2026

Ylen TV2:n nuorille suuntaamassa Summeri-makasiiniohjelmassa aloittanut #lovemilla-sarja (2013–2014) oli aikanaan ilmiö. Noin viisiminuuttisista episodeista koostuvaa tv- ja nettisarjaa sekä paheksuttiin että palkittiin.

Kohderyhmässä saavutetun suosion syy oli epäilemättä raikulimaisessa otteessa, jolla sarja kävi käsiksi nuoria koskettaviin aiheisiin seksiasioista alkaen. Samasta syystä sarjaa paheksuttiin eduskunnassa asti.

Lovemilla-elokuva ponnistaa sarjasta tutuista hahmoista ja tilanteista. Sinne tänne säntäilevässä, romcomia, scifiä ja kauhua yhdistelevässä genrehybridissä leikitellään lajityypeillä ja populaarikulttuuriviittauksilla.
Läpäisevänä juonilinjana on topakan Millan (Milka Suonpää) ja poikaystävä Aimon (Joel Hirvonen) muuttaminen saman katon alle. Oman kodin rauha houkuttaa nuoria, jotka hermostuvat Millan juoppoihin vanhempiin, rasittaviin alkkiszombeihin (Mari Rantasila ja Matti Onnismaa). Nuorenparin yhteiseloa hiertävät kuitenkin Aimon itsetunto-ongelmat ja lapsellinen mustasukkaisuus.

Lovemilla-elokuva ei yritä olla uskottava eikä vakavasti otettava, vaikka se vakavia asioita pohjimmiltaan käsitteleekin. Lovemilla on reippaasti överiksi vedettyä komediaa, joka ei sorru saarnaamaan nuorelle kohdeyleisölleen. (PV)

SEF-sarjalipuilla säästät! Tutustu Suomalaisen elokuvan festivaalin omiin sarjalippupaketteihin täältä: https://www.kinokilta.fi/sarjaliput/

  • Ikäraja: K-12
  • Sisältövaroitus: sisältää väkivaltaa
  • Sisältövaroitus: voi aiheuttaa ahdistusta
Valmistumisvuosi
2015
Ensi-ilta
2015-02-06
Ohjaaja
Teemu Nikki
Pääosissa
Milka Suonpää, Joel Hirvonen, Olli Rahkonen , Elina Knihtilä, Mari Rantasila, Matti Onnismaa
Lajityyppi
Komedia, Fantasia, Draama
Kieli
suomi
Kesto
98 min

Näytökset

  • 18:00
    LA 11.4.2026

    LOVEMILLA

    SEF 2026 - Vieraana ohjaaja Teemu Nikki
    98 min