Cruising

Cruising

Cruisingin ristiriitainen maine sai alkunsa jo ennen elokuvan kuvauksia. Elokuva imitoi New Yorkin todellisia homomurhia ja perustuu väljästi dekkariin, jossa heteropoliisi soluttautuu homomiesten pariin löytääkseen heitä tappavan sarjamurhaajan.

Homous oli 1970-luvun taitteessa harvinainen elokuvateema, ja sen käsittely suttuisen murhamysteerin keinoin ärsytti salonkikelpoisempaa representaatiota kaivanneita gay-aktivisteja. Kovaotteisilla miehillä (1971) ja Manaajalla (1973) Hollywoodin kärkikaartiin noussut William Friedkin ei piitannut sympatiapisteistä, vaan autenttisuudesta ja tehoista. Hän siirsi tarinan ”nahkabaareihin”, joissa viihtyivät fetisseistä ja sadomasokismista kiinnostuneet miehet.

Ohjaaja teki tutkimusmatkoja autenttisille pelipaikoille, hankki ne omistavalta mafiapomolta luvan kuvata hänen baareissaan ja pestasi statisteiksi oikeita asiakkaita. Kun soluttautujapoliisiksi kiinnitetty Al Pacino saapui kuvauksiin, mielenosoittajat odottivat paikalla osoittaakseen vihansa Cruisingia kohtaan.

Kohun laannuttua Friedkinin pahamaineisinta elokuvaa on katsottu ymmärtäväisemmin. Nahkabaarien lattioilla vailla häpeän häivää bilettäneet karjut olivat kapinallinen ilmestys aikana, jolloin homot esitettiin usein surkeina ja naismaisina. Yön kuninkaiden rinnalla riutunut poliisi näyttää vääriin bileisiin eksyneeltä vätykseltä.

Cruising on pohjimmiltaan elokuva vastareaktiosta, jonka alakulttuurit aiheuttavat valtavirrassa. Friedkinille nahkaskene ei ollut poliittinen kannanotto vaan jännittävä miljöö giallomaiselle murhamysteerille. Anvilin, Eagle’s Nestin ja Ramrodin hikiset yöt taltioinut elokuva on kuin dokumentti bileistä, jotka AIDS pilasi.

”Exceptionally unpleasant”
– Vincent Canby / The New York Times 15.2.1980

”Horror in the real sense of the word”
– Mick Martin & Marsha Porter / Video Movie Guide 1990

”Does a riveting job of exploring an authentic subculture”
– Roger Ebert / Chicago Sun-Times 15.2.1980

”Viewer reactions to its provocations are complicated and uncomfortable. This is exactly what should be expected of a giallo-esque noir, although in queering the conventions of those genres, Friedkin also revitalises them.”
– Anton Bitel / Little White Lies 18.8.2019

”4/5 — Definitely one of Friedkin’s most intriguing films, and has become even more so with age — Both frightening and thrilling”
– David Graham / Eye For Film 13.12.2012

”Al Pacino stars as Steve Burns, a cop sent undercover in New York’s S&M scene to draw out a serial killer whose victims he resembles. As he spends more and more time in the leather bars, the killings continue. Cruising doesn’t pull its punches in the depiction of either the hedonistic clubs or the grisly stabbings, though in both cases, what’s depicted is what’s needed to tell the story, and nothing seems gratuitous.”
– Kieron Moore / Starburst Magazine 4.8.2019

  • Ikäraja: K-18
Valmistumisvuosi
1980
Maat
Yhdysvallat, Länsi-Saksa
Ohjaaja
William Friedkin
Pääosissa
Al Pacino, Paul Sorvino, Karen Allen
Lajityyppi
Erikoisnäytös , Rikos, Draama, Mysteeri
Kieli
englanti
Kesto
102 min

Näytökset

  • 22:00
    LA 28.11.2026

    Cruising

    Night Visions Turku 2026 - 35mm filminäytös - Anniskelunäytös K18
    102 min