The Hills Have Eyes

The Hills Have Eyes

Baby’s fat. You fat… fat and juicy.

Matkalla Los Angelesiin Carterin perhe poikkeaa reitiltään, mutta joutuu vaikeuksiin, kun heidän matkailuautonsa hajoaa keskelle autiomaata. Perhe jää aavikolle ja yön laskeutuessa he tajuavat joutuneensa ympäröivillä kukkuloilla vaanivien hirviömäisten ihmissyöjien kohteeksi. Henkensä hädässä Carterit ryhtyvät kaikin mahdollisin keinoin puolustustaisteluun irvokasta kannibaaliperhettä vastaan.

Kauhun mestari Wes Craven saavutti suurinta kriitikoiden suitsutusta ja kaupallista menestystä genrehiteillään Painajainen Elm Streetillä ja Scream, mutta monet kauhun ystävät arvostavat suuresti myös The Hills Have Eyesia erityisesti sen brutaaliuden ja häiriintyneen tunnelman vuoksi. Armottoman kova ja yhteiskuntakriittinen, Suomessa videolla nimellä Yön Silmät levitetty, elokuva on yhä yhtä piinaava kokemus kuin se oli ilmestyessään ja se lukeutuukin Texas Chainsaw Massacren ja Night of the Living Deadin kaltaisten elokuvien rinnalla modernin kauhuelokuvan merkkipaalujen joukkoon. Kauhukuningatar Dee Wallace (The Howling, E.T., Cujo, Critters) tekee läpimurtoroolinsa tavallisen amerikkalaisperheen aikuisena tyttärenä. Kuvaukset Mojaven automaassa lähes 50 celciusasteen helteessä olivat erityisen piinaavat amerikkalaisia perusarvoja haastavan luolaperheen vesaa näyttelevälle Michael Berrymanille, jolta puuttuvat kokonaan sekä hikirauhaset, että ihokarvat. Kuvaaja Eric "Eeron poika, Elielin pojanpoika" Saarisen kamera korostaa elokuvan uhkaavaa tunnelmaa erityisen hyvin kirkkaassa päivänvalossa kuvatuissa kohtauksissa.

"
Warrants consideration as one of the richest and most perfectly realized films of Craven's career" -Jay Schneider / 1001 Movies You Must See Before You Die

  • Ikäraja: K-18
  • Sisältövaroitus: sisältää väkivaltaa
  • Sisältövaroitus: voi aiheuttaa ahdistusta
Valmistumisvuosi
1977
Maat
Yhdysvallat
Ohjaaja
Wes Craven
Pääosissa
Susan Lanier, Robert Houston, John Steadman
Lajityyppi
Erikoisnäytös , Jännitys, Kauhu
Kieli
englanti
Kesto
90 min
Tekstitys
suomi

Näytökset

  • 19:00
    SU 29.11.2026

    The Hills Have Eyes

    Night Visions Turku 2026 - Anniskelunäytös K18
    90 min