Harmia enkeleistä

Teinityttöjen parivaljakko jekuttelee topakoita nunnia katolisessa sisäoppilaitoksessa. Syksyn kääntyessä kevääseen ja kevään taas syksyyn alkaa oppi painua vaivihkaa perille. Eikä varsinaista oppia omaksuta oppitunneilla vaan välitunneilla ja vapaa-ajalla. Koulun opettajista paljastuu uusia sävyjä, he alkavat tuntua kurinpitäjien sijaan ihmisiltä. Värikäs,
viisas ja hauska elokuva välttää kaikki asetelman potentiaaliset sudenkuopat. Se ei ole sentimentaalinen opetuselokuva tai ylenpalttista hassuttelua. Se ei saarnaa saati irvaile.

Samanlaisissa sisäoppilaitoksissa opiskellut, mm: Howard Hawksin komediaklassikosta Meidän vastaeronneiden kesken (1940) tuttu Rosalind Russell kanavoi rooliinsa koulun abbedissana omat positiiviset kokemuksensa koulutieltä.

Elokuva jäi Ida Lupinon viimeiseksi valkokankaille tarkoitetuksi ohjaustyöksi. Aluksi kameran edessä komeaa uraa luonut Lupino oli ensimmäisiä Hollywoodissa elokuvia ohjanneita naisia. Hänen ohjaajanuralleen mahtui merkkiteoksia yli genrerajojen: film noir -jännäri The Hitch-Hiker (1953), romanttinen melodraama The Bigamist (1953) sekä viimeisenä, muttei vähäisimpänä tämä komediallinen kasvukertomus. Aiemmin väheksyttyjä
naisohjaajien elokuvia nostava uusi historiankirjoitus on ollut melko vaitonainen Lupinon teosten suhteen. Ehkä siksi, että taistelevan taide elokuvan sijaan ne ovat järjestelmän sisällä tehtyjä genre-elokuvia. Harmia enkeleistä on kuitenkin ihan vaikkapa Chantal Akermanin kanonisoitujen klassikoiden vertainen mestariteos, vaikka se onkin lämminhenkinen ja
hauska kertomus teinitytöistä sisäoppilaitoksessa.