Invasion U.S.A.

“Time to die.”

Vastikään edesmennyt Chuck Norris pysyi pinnalla viimeisinä vuosinaan lähinnä hupimeemien ja poliittisten edesottamustensa ansiosta, vaikka hän vakiinnutti asemansa jo 1980-luvulla periamerikkalaisena, jäyhänä toimintasankarina. Arskan ja Syltyn vanavedessä karvanaama muistetaan erityisesti ryppyotsaisemmista periamerikkalaisista sankarirooleistaan ja aidosta kamppailulajitaustastaan, siinä missä hänen kollegansa erottuivat lihasten pullistelulla ja hurteilla one-linereilla.

Invasion U.S.A. (1985) on toimintaelokuvia vastakarvaan kahlaavien suurkuluttajien kannalta sitä olennaisinta Norrisia. Se edustaa kylmän sodan paranoian viimeisiä, hikisiä henkäyksiä. Kyseessä on samanaikaisesti häpeilemätön propagandafantasia ja puhdasverinen Cannon-huuru, jossa logiikka väistyy nyrjähtäneisyyden tieltä jo alkutekstien aikana.

Matt Hunter (Chuck Norris) on jättänyt CIA:n ja viettää subtrooppisen suoalueen suojissa hiljaiseloa. Neuvostoterroristi Mikhail Rostovin (Richard Lynch) säälimätön isku saa Hunterin tarttumaan jälleen aseisiin. Panokset kasvavat ja pian väkivallan kierre yltyy henkilökohtaiselle tasolle.

Norris lipuu kohtauksesta toiseen luonnonvoiman lailla, tyhjentäen lippaansa kaikkea liikkuvaa kohti ilman pienintäkään moraalista epäröintiä. Elokuva ei niinkään etene vaan se vyöryy: ostoskeskukset, lähiöt ja huvipuistot muuttuvat sotatantereiksi, joissa vaara vaanii.

Reaganin aikakauden elokuvien tapaan liioiteltu Invasion U.S.A. lähenee kohti absurdia. Se ei pyytele anteeksi eikä selitä, vaan ratkoo kylmän sodan patoumia yksi raketinheitin kerrallaan.

Tekijäjoukosta löytyy joukko kahdeksankymmentäluvun genre-elokuvan perusnaamoja. Ohjaaja Joseph Zito oli tehnyt Norrisin kanssa houreista kasaritoimintaa jo aiemminkin, mutta löylyä kiukalle heittävät myös käsikirjoittajina toimineet James Bruner ja Chuck Norris. Tuotannosta vastaa 80-luvun eksploitaatiokenttää hallinnut Cannon Films. Kulttiohjaaja William Lustigin (Vigilante, Maniac, Maniac Cop) luottosäveltäjän Jay Chattawayn musiikki hivelee kuuloaistia jykevyydellään.

Invasion USA:n poskettomuus kietytyy lopulta sen röyhkeän liioiteltuihin antagonisteihin. Richard Lynch kiteyttää Rostovina aikakauden pahishahmojen piirteistä tunnistettavimmat. Katsojille yritetään uskotella, että amerikkalaista ikonia uhkaa pelokas konna, joka hekumoi sankarin nitistämisellä ja alistamisella. Vertailukohtaa voi hakea esimerkiksi Commandosta, jossa epämääräistä pahishahmoa esittää Vernon Wells miltei pähkähullun teatraalisella otteella.

~ Artturi Olavi Rostén & Juho Liukkonen