Keltainen maa

黃土地 / Huáng tǔdì

Kiinan viidennen sukupolven ohjaajiksi kutsutaan joukkoa Pekingin elokuva-akatemiasta valmistuneita tekijöitä, joiden filmejä alettiin nähdä maassa 1980-luvun puolenvälin tienoilla. Mao Zedongin sekä
ihmisiä että taiteita kohtaan tuhoisa kulttuurivallankumous liki katkaisi Kiinan elokuvateollisuuden vuosiksi, eikä kansantasavallassa tuotettu tuona aikana juuri muuta, kuin kommunistipropagandan
läpitunkemia Peking-oopperoiden filmatisointeja. Vuonna 1952 syntynyt Chen Kaige kirjautui pekingiläiseen elokuvakouluun vuonna 1978, tuoreeltaan sen jälleenavauduttua, ja nousi viidennen sukupolven avainohjaajiin pian valmistumistumisensa jälkeen.


Cannesin elokuvajuhlilla vuoden 1993 filmistään Jäähyväiset jalkavaimolle Kultaisella palmulla palkitun Chenin debyyttiteos, Keltainen maa on ensimmäinen Suomessa kaupalliseen teatterilevitykseen päässyt kiinalainen elokuva. Viidennen sukupolven tärkeimpiin ohjaajiin myöskin lukeutuvan Zhang Yimoun (Punainen pelto, 1987) upeasti kuvaama taideteos on runollinen, lumoavien kuvien taikaa kerrontamuotona käytettyyn lauluun yhdistävä kertomus. Se sijoittuu ajanjaksoon, jolloin Maon kommunistit ja Tšiang Kai-šekin johtama Kuomintang yhdistivät sisällissodan keskellä voimansa
taistellakseen maahan tunkeutuneita japanilaismiehittäjiä vastaan. Paikkana toimii köyhä Shaanxin alue Luoteis-Kiinassa ja teemat rönsyilevät laulujen keräämisen, pakkoavioliiton ja kommunistisen
järjestelmän sekä sitä kohtaan rivien välistä osoitetun kritiikin välillä.


Lumoava ja visuaalisesti komea Keltainen maa näki päivänvalonsa 1984, ja sitä pidetään yhtenä ensimmäisistä viidennen sukupolven elokuvista yhdessä Zhang Jungzhaon samana vuonna ilmestyneen Yige he bagen kanssa. Vaikka hienovarainen yhteiskunnallinen kannanotto aiheutti närää kommunistisen puolueen hallitseman maan viranomaisissa, on Chenin ura jatkunut näihin päiviin asti, tosin myöhemmin huomattavasti kaupallisemmissa merkeissä. Vuonna 2021 ensi-iltansa saanut kolmituntinen patrioottinen sotaeepos Changjin hu, kansainväliseltä nimeltään The Battle at Lake Changjin, maksoi 200 miljoonaa dollaria ja päihitti lipputuloillaan kepeästi samaan aikaan teattereissa pyörineet, Marvel-universumia ja James Bondin tarinaa kaupitelleet kilpailijansa. Täysin toisenlaista elokuvataidetta edustava Keltainen maa onkin mainio tapa muistuttaa mieleen, mistä henkitoreissaan kamppailleen Kiinan elokuvateollisuus aikoinaan lähti kohti näiden spektaakkelien huipentamaa nykytilaansa ponnistamaan.

    Valmistumisvuosi
    1984
    Maat
    Kiina
    Ohjaaja
    Kaige Chen
    Pääosissa
    Xueqi Wang, Bai Xue, Quiang Liu
    Lajityyppi
    Draama, Historiallinen
    Kieli
    Mandarin
    Kesto
    89 min

    Näytökset

    • 19:00
      MA 16.2.2026

      Keltainen maa

      Klassikko Kilta - 35mm filminäytös - Anniskelunäytös K18
      89 min