Ollako vai eikö olla

To Be or Not to Be

Klassikko isolla K:lla ja isolla kankaalla esitetään 16mm filmiltä. Ernst Lubitschin Ollako vai eikö olla on sekä eräs kaikkien aikojen rakastetuimpia komedioita että parhaimpia elokuvia ylipäätään.

Tarina alkaa Saksan hyökkäyksestä Puolaan. Varsovalaisten näyttämötaiteilijoiden porukka sotkeutuu vastarintaliikkeen toimintaan ja päätyy natseja huiputtavan operaation keihäänkärjeksi.

Ollako vai eikö olla on hullunkurinen farssi, jossa ryntäillään ovista näyttämölle ja takaisin, sonnustautudutaan valepukuihin ja sotkeudutaan väärinymmärryksiin. Se on myös raivokasta mustaa komediaa täynnä sotaa, natseja ja kuolemaa. Vuonna 1942 sodan lopputulos oli kaikkea muuta kuin selvä. Suru ja huoli vanhan Euroopan tuhoutumisesta häilyy huumorin
takana antaen vitseille mollivoittoista kaikupohjaa.

Rooleissa nähdään muun muassa aikansa suurin radiotähti Jack Benny, mahtailevista saksalaistyypeistä leipälajinsa veistänyt saksalainen Sig Ruman sekä tietysti Hollywood- komedian kuningatar Carole Lombard viimeisessä roolissaan ennen menehtymistään lento-onnettomuudessa.

Saksasta mykkäkauden lopulla Yhdysvaltoihin emigroitunut Lubitsch teki rapakon molemmin puolin leikkisiä, mutta viisaita komedioita ja hioi salonkikomedian tyylilajin huippuunsa. Hollywoodin hän toi sivistyneen ironista eurooppalaista sensibiliteettiä ja suorasukaista, muttei revittelevää suhtautumista seksiin ja seksuaalisuuteen.

Lubitschin kautta linjan laadukas ura huipentui eurooppalaisuutta sivunneiden mestariteosten sarjaan: tämän lisäksi kommunistisen Garbon nauramaan pistävä Ninotchka (1939) ja Budapestiin sijoittuva rakkaustarina Kauppa kulman takana (1940). Ollako vai eikö ollan jälkeen sydänvaivoista kärsinyt vanha mestari käänsi katseensa tuolle puolen helvetin odotushuoneessa elämäänsä kertaavan playboyn kaihoisassa tarinassa Taivas saa odottaa (1943). Lubitsch kuoli vuonna 1947 vain 55-vuotiaana. Onneksi hän ehti nähdä natsien tappion.

    Valmistumisvuosi
    1942
    Maat
    Yhdysvallat
    Ohjaaja
    Ernst Lubitsch
    Pääosissa
    Carole Lombard, Jack Benny, Robert Stack
    Lajityyppi
    Komedia, Sota, Romantiikka
    Kieli
    englanti, saksa, ranska
    Kesto
    99 min

    Näytökset

    • 19:00
      MA 13.4.2026

      Ollako vai eikö olla

      Klassikko Kilta - 16mm filminäytös - Anniskelunäytös K18
      99 min