SEF: Kultainen vasikka

Maria Jotunin näytelmään perustuva keinottelukomedia oli historian kolmas naisen ohjaama pitkä kotimainen elokuva (neljäs, jos otetaan huomioon Kyllikki Forsselin jakso Kolmiapila-elokuvasta, 1953). Kultainen vasikka kertoo ensimmäisen maailmansodan aikana keinottelemaan ryhtyvistä ihmisistä, jotka unelma nopeasta rikastumisesta sokaisee. Porvoossa kuvatussa elokuvassa käytetään hienosti hyväksi kaupungin ahtaita pikkukatuja luomaan mielikuvaa ahtaista tunnelmista. Oudosti tarinan  maailmassa ei kuitenkaan vaikuta tapahtuvan Venäjän vallankumousta eikä Suomen sisällissotaa.

Aino Mantsasin ja Toivo Mäkelän esittämät Katariina Ahlroos ja valokuvaaja Herman Ahlroos ovat vanhemmanpuoleinen pariskunta, jonka tytär Eedit Honka on naimisissa kelvollisen nuoren miehen kanssa. Eedit unelmoi kuitenkin paremmista naimakaupoista ja rikkauksista. Naiivi nuorempi tytär Lahja Ahlroos puolestaan on ihastunut ujoon Karhu-nimiseen mieheen, ja vasta kun mies paljastuu keinottelijaksi, äiti innostuu sulhasehdokkaasta. Koko perhee sekoaa rikastumisen mahdollisuudesta.

Maria Jotunille tyypillisesti henkilöt välittävät enemmän rahasta kuin puolisoistaan, ja Eedit Honkakin sanoo eräässä kohtaa: "Sieluni autuuden minä rahasta möisin." Naiset ovat joka tapauksessa tarinassa miehiä voimakkaampia hahmoja. Aiemmin Jotunia ohjannut Erik Blomberg (Kun on tunteet, 1954) oli kuvaillut kirjailijaa Suomen Strindbergiksi, ja aikalaisarvostelu näkikin Kultaisessa vasikassa Ingmar Bergman -vaikutteita.Elokuvassa menoa säestää mykkäelokuva-ajat mieleen tuova cembalomusiikki, jonka on säveltänyt Osmo Lindeman.

Kultainen vasikka syntyi suomalaisen studioelokuvan murroskaudella. Isoista studioista Suomi-Filmi oli pitänyt vuosina 1958–1960 taukoa näytelmäelokuvien tekemisessä, ja senkin jälkeen se tuotti enää vain muutaman pitkän elokuvan. Vuonna 1950 perustettu Fennada-Filmi taas jatkoi elokuvien tuottamista, mutta sekin huomattavasti aiempaa harvemmalla tahdilla: kun esimerkiksi vuonna 1956 studio oli tuottanut kahdeksan elokuvaa, vuonna 1961 se tuotti vain kaksi: Kaasua, komisario Palmu! ja Kultainen vasikka.

Ritva Arvelo oli halunnut kokeilla ohjaamista jo pitkään ja hänen tiedetään ehdottaneen studiolle, että suostuisi tekemään jopa jonkin sotilasfarssin, niitähän olivat muutkin näyttelijät ohjanneet. Kun Arvelo oli työstänyt Maria Jotunin sodanjälkeistä keinottelua käsittelevän näytelmän Kultainen vasikka Intimi-teatteriin, aiheesta syntyi luontevasti myös elokuva. Asiassa auttoi se, että valtio oli alkanut jakaa vuosittaisia elokuva-alan palkintoja, ja arvostetun näytelmän valkokangasversio katsottiinkin palkinnon arvoiseksi. Kultainen vasikka ei kuitenkaan juuri edusta 1960-luvun alussa iduillaan ollutta uutta aaltoa, vaan pysyttelee melko tarkasti studiokauden kuvailmaisussa ja kerronnassa. Elokuva menestyi myös sen verran huonosti, että Arvelo jätti sen jälkeen alan lähes kokonaan. 1980-luvulla hän palasi näyttelemään esimerkiksi joissain Anssi Mänttärin ohjauksissa.

Juri Nummelin

SEF-sarjalipuilla säästät! Tutustu Suomalaisen elokuvan festivaalin omiin sarjalippupaketteihin täältä: https://www.kinokilta.fi/sarjaliput/