Jossain on valo joka ei sammu

Pauli (Samuel Kujala) on nuoresta iästään huolimatta huilumiehenä mainetta niittänyt, mutta sisäisten demoniensa kanssa painiva muusikko, joka on pahan olonsa keskellä päätynyt yrittämään äärimmäistä ratkaisua ongelmiensa selättämiseksi. Huolestuneiden vanhempiensa luo Raumalle palaava Pauli sattuu tapaamaan kouluajoilta tutun anarkistisen ja suorasanaisen Iiriksen (Anna Rosaliina Kauno), jonka elämä on kietoutunut vaihtoehtomusiikin ympärille. Yhdessä pyörimään ryhtyvä kaksikko ajautuu perustamaan
kolmanneksi pyöräksi otettavan Sinin (Camille Auer) kanssa kokeellisen bändin – tai Iiriksen termein puolisotilaallisen äänitaidekollektiivin. Vaikka kuilu elitistisen, runsaaseen harjoitteluun ja kliinisyyteen perustuvan sekä improvisointiin ja tee-se-itse-meininkiin pohjautuvan musiikin välillä on valtava, toimii yhdistävänä tekijänä rakkaus luovuutta kohtaan.


Muiden muassa television, lyhytelokuvien ja underground-musiikin kautta itseään aiemmin toteuttaneen Lauri-Matti Parppein esikoispitkä on syntynyt tämän omista kokemuksista muusikon tiellä. Omaehtoisuutta arvostava ja hierarkioita vierastava ohjaaja oli myös säveltämässä elokuvassa kuultavaa musiikkia, joka sovitettiin lopulliseen muotoonsa livenä, yhdessä aktiivisesti prosessissa mukana olleiden näyttelijöiden kanssa.
Paitsi musiikin parantavalle vaikutukselle, on Raumalla kasvaneen Parppein elokuva vahvalla murteella vedetty laulu myös Selkämeren rannikkokaupungille.

Cannesin elokuvajuhlien virallisessa ACID-sivusarjassa maailmanensi-iltansa positiivisten palautteiden kera saanut teos pohtii teemojensa saralla ystävyyttä, taiteen käsitteen määrittelemistä, hyväksynnän ja elämän tarkoituksen löytämistä sekä kykyä uskaltaa olla oma itsensä.

Kotimaiselle elokuvalle virkistävästi myös näyttelijäkaarti on tuoretta, joukossaan analogisen television kohinalla symbolisen vieraannuttavaksi maalattu koira.

Teksti: Joonatan Nikkinen

  • Ikäraja: K-12
  • Sisältövaroitus: sisältää väkivaltaa
  • Sisältövaroitus: voi aiheuttaa ahdistusta
Valmistumisvuosi
2025 Suomi
Ohjaaja
Lauri-Matti Parppei
Pääosissa
Samuel Kujala, Anna Kauno, Camille Auer, Kaisa Koskenkorva, Mari Rantasila, Jarkko Pajunen
Lajityyppi
draama,
Kieli
suomi
Kesto
110 min
Tekstitys
englanti