KAVI: Ajan lyhyt historia
KAVI:n (Kansallinen audiovisuaalinen instituutti) Turun aluesarjan syyskausi napsauttaa jälleen Kino Killan 35-milliset projektorit hurisemaan! Näytökset ovat tuttuun tapaan maanantaisin klo 19:30 ja niitä on yhteensä 12, syyskuisesta syyspäiväntasauksesta joulukuiseen Sibeliuksen päivään. Liput ovat 8€/kpl ja lapset 5€/kpl.
Nyt jos koskaan kannattaa tulla nauttimaan klassikoista ja filminäytöksistä, sillä KAVI:n aluesarja jää keväällä määrittämättömälle tauolle.
Lisää KAVIn aluesarjoista voit lukea painamalla TÄSTÄ.
Ajan lyhyt historia pohjautuu Stephen Hawkingin samannimiseen kirjaan. Se on paljon muun ohella henkilökuva tästä fyysikosta, jota pidetään yhtenä aikamme etevimmistä ja joka on tutkinut erityisesti mustia aukkoja ja maailmankaikkeuden syntyä ja rakennetta. Hawkingin tutkimukset ovat herättäneet julkisuudessa huomiota myös sen takia, että hän on kolmisenkymmentä vuotta sairastanut lihasten liikehermoja tuhoavaa ALS-tautia.
Ohjaaja Errol Morris on meillä tuttu nimi elokuvasta Johtolanka (The Thin Blue Line), jossa tarkasteltiin kriittisesti erään murhasta kuolemaan tuomitun miehen tapauksessa annettuja todistajanlausuntoja ja joka johti miehen vapautumiseen.
Yhteistä näille kahdelle elokuvalle on, että ne kumpikin omalla tavallaan esittävät kysymyksen: mitkä ovat oman tietomme rajat? Sight and Sound -lehden kriitikko Russell Lack esittääkin, että Morrisin elokuvia yhdistävänä teemana ovat tieto-opilliset ongelmat. Filosofiaa opiskellut ohjaaja käyttää dokumentin muotoa tutkiakseen niitä eri tapoja, joilla näemme maailman, ja esittääkseen monista
osasista kootun todellisuuden, jossa havainto on sekoitus eri näkökulmia. Morris itse sanoo:
”Kaikkien elokuvieni tarinoissa on filosofinen osatekijä… Tarinoita ihmisistä, jotka etsivät jotakin, tarinoita itsepetoksesta. Tietomme rajoista.”
Ajan lyhyessä historiassa kulkee kolme elementtiä rinnakkain. Haastatteluissa Stephenin lähimmät omaiset ja hänen ystävänsä kertovat tämän lapsuudesta ja nuoruudesta. Myöhemmin haastattelut muuttuvat fysiikan maailmankuvan kehitystä kuvaaviksi katkelmiksi.
Toisena elementtinä on läheltä kuvattuja otoksia Hawkingista pyörätuolissaan sekä tämän tekstiä niin maailmankaikkeudesta kuin hänestä itsestään. Kolmanneksi Morris luo ympäristöjä, kuvittaa teoreettisia väittämiä ja esittää valokuvia. Tärkeänä kokonaisuutta luovana ja värittävänä tekijänä näissä jaksoissa on Philip Glassin musiikki.
Sisältöselostuksen pohjalta on mahdoton ymmärtää tämän elokuvan vaikuttavuutta. Se ei käytä dramaturgisia tai journalistisia temppuja herättääkseen katsojan kiinnostuksen. Se tempaa mukaansa intensiivisyydellään. Morrisin elokuva on ennen kaikkea harras ja on sen takia hyvin samankaltainen kuin musiikkielokuva Kaikki elämän aamut.
Morrisin elokuva avaa ajatukselle uusia ulottuvuuksia sellaisellekin katsojalle, jolle sen käsittelemät fysiikan teoriat jäävät vieraiksi. Se sisältää loistavia, mutta samalla hyvin yksinkertaisia kuvallisia ratkaisuja. Niitä television asiaohjelmien toimittajat pitäisi istuttaa katselemaan viisi iltaa viikossa.
Ajan lyhyt historia osaa myös sen, mitä normaalit, kuvasta toiseen sattumanvaraisesti hyppelevät amerikkalaiset asiadokumentit eivät hallitse: luoda yhtenäisiä ja kokonaisia tiloja, jotka katsoja voi kokea. Morris on ratkaissut haastattelujen kuvallisen puolen omaperäisellä tavalla: haastateltava istuu
kuvan keskellä huolellisesti valaistussa tilassa, jonka lavastaja Ted Bafaloukos on luonut hänen ympärilleen.
- 19.30MA 20.10.2025
KAVI: Ajan lyhyt historia
KAVI:n aluesarja / 35 mm83 min